”Olen käyttänyt kostean tilan kiinnitinsarjaa esimerkiksi Leville valmistuneissa Kiinteistö Oy Levihovin neljässätoista huoneistossa, joista jokaisessa on neljä suihkua. Olen ollut kiinnittimeen todella tyytyväinen siitä yksinkertaisesta syystä, että kiinnitin on idioottivarma ratkaisu.
- Totta kai, mikäli putkimies on työssään todella tarkka, kosteusvaurioita ei pääse syntymään. Mutta tiedän kokemuksesta, että näin ei aina valitettavasti ole. Kiinnittimen käyttö helpottaa huomattavasti työnjohdon toimintaa. Minun ei tarvitse olla putkimiehen selän takan vahtimassa, että jokainen kosteuseristeeseen tehty reikä tiivistetään kunnollisesti. Kosteuseristeeseen ei synny ylimääräisiä reikiä, kun myös hyllyjen ynnä muiden kiinnittämiseen käytetään sarjan mukana tulevia pienempiä kiinnittimiä. Itse olen käyttänyt kiinnitintä uudiskohteissa, mutta mielestäni tuote on varmasti verraton myös remonttikohteissa.
- Tuote on ollut minulle tuttu nyt noin kolmen vuoden ajan. Koko aikana ei asennuspuolelta ole tullut negatiivista palautetta. Kun rakennuttajapuoli saa tuotteesta kunnolla tietoa ja ryhtyy käyttämään sitä, tuote tulee myös kuluttajien tietoon. Ja kuluttajat innostuvat varmasti tuotteesta.”
Markku Huttunen - Työmaapäällikkö |